Lapsuus
Synnyin köyhän pientilallisen perheeseen Kajaanin maalaiskunnassa vuonna 1934, kymmenlapsisen pesueen kuudentena.
Isäni ja äitini olivat työteliäitä ihmisiä. Isä valmisti vaatimattomin välinein sukset, reet, ämpärit, verkot ja perheen jalkineet. Äiti kehräsi langat, kutoi matot, neuloi sukat ja paikkasi kuluneet vaatteemme.
Näin selvittiin vaatimattomissa oloissa päivästä toiseen.
Luonteeltaan isä oli arkisen karu, kovan elämän karaisema. En muista isän koskaan antaneen tunnustusta meille lapsille. Äiti oli herkempi. Hänellä oli kauneuden tajua ja hän arvosti taiteellisia pyrkimyksiäni.
Lapsena tein usein töitä äidin apuna: pilkoin puut, kannoin vedet, noudin maakuopasta perunat ja kuorin ne, tiskasin astioita, kasvatin vihannekset ja äidille kukat, pyydystin riistaa ja poimin marjat. Vein poimimiani marjoja ja sieniä myös kaupungin torille myytäväksi.
Paimenpoikana metsässä sain kokea luonnon karun kauneuden eri muodoissaan. Elin paimenessa luonnon kierron mukaan, kurkien keväästä kurkien syksyyn. Katselin veteen heijastuvia valoja ja varjoja sekä hiljaa vaeltavia poutapilviä. Kuuntelin kiurun laulua ja satakielen ja leppälinnun viestejä perheonnesta.
Ensimmäiset akvarellivärit
Jatkosodan jälkeen kansakoulut saivat jaettavakseen Amerikan-paketteja köyhille lapsille. Paketeissa oli vanhoja vaatteita ja jalkineita. Mukana oli usein myös muuta pientä, esimerkiksi akvarellivärejä.
Viisas opettajani sanoi minulle:
"Otto, sinä tarvitset näitä."
Niin sain esimmäiset akvararellivärini ja koulun päätyttyä pääsin maalaamaan kesäisiä järviheijastuksia.
Öljyvärimaalauksen aloitin itse hiertämilläni väreillä vuonna 1950. Varsinainen taiteilijaurani alkoi kuitenkin yhdeksän vuotta myöhemmin.
Osallistuin tuolloin ensimmäistä kertaa jurytettyyn näyttelyyn Kajaanissa. Samoihin aikoihin tutustuin muihin kainuulaisiin taiteilijoihin, joista Sotkamon Yhteiskoulun lehtori Jaakko Leppänen oli minulle läheisin.
Suhteestamme muodostui lämmin, keskustelimme intohimoisesti taiteesta ja annoimme palautetta toistemme töistä.
Jaakko Leppänen oli pitkään tärkein tukijani.
Tulkintoja ja kritiikkiä
47-vuotisen urani aikana on karttunut erilaisia tulkintoja töistäni.
Ensimmäisen ulkopuolisen palautteen sain metsänhoitajilta, joita äiti kahvitteli 1950-luvun alussa.
Kotini seinällä oli ripustettuna järviaiheinen oljyvärityöni. Yksi metsänhoitajista kysyi:
"Kenen maalaama tämä on?" Äiti kertoi sen olevan poikansa tekemä.
"Kyllä näkee, että pojallanne on maalarin taipumuksia ja lahjoja. Hänen pitäisi päästä oppiin.”
Äiti oli ylpeä, kun poika sai palautetta näin ”asiantuntevalta” taholta. Itsekin olin iloinen.
Oppiin hakeutuminen jäi kuitenkin varojen puutteessa pelkäksi haaveeksi.
Toinen pieni tarina lämpimästä palautteesta.
Tapasin Reidar Särestöniemen ensimmäistä kertaa Rovaniemellä vuonna 1977.
Istuin ystävien kanssa iltaa ravintolan puolella, kun näin Reidarin tulevan sisään.
Menin esittäytymään.
”Sinä et tunne minua, mutta minä tunnen sinut”, sanoin.
"Tunnen mie sinut", totesi Reidar, "tulin tänne juuri kirjastosta ja katselin pitkään tuossa matkan varrella sinun maalauksiasi SYP:n näyteikkunoissa. Kuule Otto, sinä teet hyviä töitä. Luulin sinua kyllä maalaustesi perusteella hennommaksi mieheksi."
Oli hienoa, että taiteilijalla oli varaa antaa tunnustusta kollegalleen.
Kotitekoista kritiikkiä olen myös saanut vaimoltani Reetalta ja tyttäriltäni Tuulalta ja Virpiltä, jotka ovat jo aikuisia.
Vaimoni antama kritiikki on joskus tullut jopa liian varhaisessa vaiheessa, työn ollessa keskeneräinen.
Rakkaimmaksi on jäänyt mieleen 70-luvulta pienen tyttäreni Virpin isäinpäiväkorttiin tekstaama ajatus:
"Paljon onnea rakkaalle isälle, maailman parhaalle puumaalarille puiden kuiskeita ja huminoita."
Työskentelytapa ja tekniikka
Muistikuviin ja etenkin luonnossa koettuihin elämyksiin pohjautuvat maalaukseni syntyvät kotiateljeessani Rovaniemen Ounasvaaran kupeella.
Töiden ideointivaiheessa saatan käyttää luonnosvihkoa, mutta maalausvaiheessa luonnos toimii vain suurpiirteisenä karttana.
Kesäisin maalaan usein myös ulkosalla, soilla ja metsissä, kotoisissa kainuulaisissa lapsuusmaisemissa.
Maalatessani käytän akvarelli-, öljyväri- ja sekatekniikoita. Öljyvärimaalaukset syntyvät palettiveitsellä.
Usein kysytään, kuinka kauan aikaa kuluu yhden taulun maalaamiseen.
Siihen kuluu tunti tai kaksi - tai jopa kolme kuukautta.. Mitä nopeammin paita kastuu, sitä parempi lopputulos.
Lue myös dosentti Sisko Ylimartimon Pohjoista valoa ja maan läheisyyttä - teksti!